Eilen palatttiin poikaystävän kanssa taas kerran Tukholman reissulta. Tykätään jostain syystä vaan ihan hirveesti näistä kolmen päivän reissuista ja Tukholmassa oli taas yhtä kiva käydä. 1. Laivalle päästyä ilmat oli ulkona ihan mielettömät ja ikkunoista näki mitä ihanempia maisemia. 2. Samana iltana molempien oli pakko päästä syömään ja jäätiinkin istumaan iltamyöhään laivan ravintolaan. 3. Tälläkertaa valittiin hytiksi vähän uudempi hytti joka oli kyllä odotuksien mukainen. Tuolla katsottiin kans jääkiekon finaali. 4. Aamupala on mulle ainakin kaikenlaisilla reissuilla ihan ykkönen ja varsinkin kun koko päivä koostuu shoppailemisesta on hyvä saada kunnon aamupala. Laivalla aamupalat onkin aivan ihania ja sieltä ei ainakaan lähde nälkäisenä.
1. Kävin ensimmäistä kertaa tutustumassa Tukholman Brandy Melvilleen reissulla ja kauppa on yhtä ihana kun sen ulkoasukin. Oltiin kuitenkin päätetty käydä katsastamassa tämä kauppa ensimmäisenä mutta eihän se ollut edes auki vielä joten tuonne suuntaan käveltiin sitten kahteen kertaan. 2. Tukholmassa ollessa meille sattui ihan mielettömät ilmat ja siinä lämmössä päätettiin karsia listalta muutamat kaupat ja istuttiin useasti jäätelölle ja kahville. 3. Olin päättänyt shoppailu asun jo aikaisemmin mutta housujen sijasta päädyin viimehetkillä shortseihin jotka olikin oiva valinta kuumuuden takia, vaikken ihan varma ollutkaan jos ne sopisi trenssin kanssa. 4. Shoppailuja
1. Onneksi ostoskeskuksiin ja kauppoihin pääsi pakoon kuumuudelta ja vietettiinkin aika tovi ainakin NK:n ostostkeskuksessa. 2. Pikkuhiljaa käsiinkin alkoi kerääntyä jos jonkin verran pusseja vaikka tällä kertaa ostoksia ei niin paljoa ollutkaan. 3. Tässä vielä vähän kuvaa siitä mitä kaikkea Tuhkolmasta tuli napattua mukaan. 4. Laivalle takaisin saapuessa oli ilma vieläkin ihana joten suunnattin nopeasti laivan kannelle ja istuttiin siellä siihen asti että laiva starttasi ja suunnattiin hyttiin lepäilemään. Tällä kertaa onnistuttiin kolmannen yrityksen jälkeen menomatkalla käydä ottamassa muutamat laivan baarissa. Kun ollaan tähän asti joka kerta nukahdettu.
Oi, Tukholma <3 Ihania kuvia oot napsinu :)
VastaaPoistaKiitos! :-) Jätin tälläkertaa kameran kotiin, joten tuli sitten senkin edestä räpsittyä kuvia kännykällä.
Poistateidän reissu kuulosti ihanalta! & ihania kuvia :) Tekis kauheesti mieli päästä käymään ruotsissa kesällä..
VastaaPoistahttp://adorabledreamss.blogspot.fi/
Reissu oli kyllä kiva ja takaisin voisin lähteä vaikka heti! Kiitos. :-) Kesällä varsinkin siellä on tosi kaunista niin ei muut kun matkaa varailemaan!
PoistaOii kivoja kuvia, tulisikohan ostospostausta? :)
VastaaPoistaKiitos! Voin varmasti tehdä ostospostauksen. :-)
Poista