5/27/2016

TUKHOLMAN OSTOKSET

Tällä kertaa Tukholmassa vieraillessa ei ostoslistalla ollut montaakaan juttua joten rauhassa kierrellessä aina välillä tarttui jotain mukaan. 
Meikinpuhdistukseen tarkoitettu Make Up Eraser tarttui mukaan pelkästään mielenkiinnosta ja tää onkin aika huippu tuote! Tää poistaa meikin ilman saippuaa ja tuntuu tosi miellyttävälle.
Oon pitänyt jo kauan silmällä Malene Birgerin meikkilaukkuja ja olihan sellainen pakko saada kun vihdoin siihen pääsin käsiksi. Michael Korsin lompakko ei ole Tukholman reissun ostokisa mutta noudin sen postista juuri ennen reissua. 
En tehnyt tällä reissulla ihan hirveästi vaatehankintoja mutta muutaman yksilön kotiutin silti. Hollisterista kesäinen T-paita sekä Brandy Melvillestä ja Zarasta perustopit. Lisäksi laivalta hankin mustat dr. denimit alhaisen hinnan vuoksi kaappiin varalle.
En vaan millään pysty käymään niin Tukholmassa tai Helsingissä poikkeamatta Lushilla. Tälläkertaa mukaan tarttui kasvovesi sekä luottohuulirasva.
 Toinen paikka missä poikkean melkein aina Tukholmassa on Victoria's secret. En voi sanoa pitäväni heidän bodymisteistä, tuoksuista ja muista kosmetiikkaan liittyvistä mutta joka kerta käyn ostamassa muutamat parit heidän ihania alushousuja. Tukholmassa hinnatkaan eivät ole niin suolaisia kun taas Helsingissä.
Macin pisteellä mietiskelin kauan minkä sävyisen huulipunan otan. Olin jo valmiiksi laittanut listaan muutaman houkuttelevan sävyn ja paikan päällä pääsin niitä kaikkia testaamaan. Lopulta päädyin sävyyn Fleshpot, mikä ei ollut hullumpi ollenkaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kamera - Canon EOS 1100D
Objektiivit - Canon EF-S 18-55mm,
Canon EF 40mm f/2.8,
Sigma DG Macro 70-300mm 1:4-5.6

Kiitos kommentista! :-)