Ajattelin tulla kertomaan teille pienimuotoisia kuulumisia ihan tällasten weheartit kuvien kera kun ei mulla oikeen muita ollutkaan. Mulla on jo postausta tuloillaan, nimittäin ostospostausta sillä mulla on tullut monenlaisia hankintoja niin pieniä kun myös vähän suurempia ja hintavampia tässä lähiaikoina. Ja ajattelin esitellä niitä yhdessä samassa postauksessa. Odotan kuitenkin pariakin juttua postista niin niiden saavuttua laitan viimeset kuvat kasaan ja pääsenkin julkaisemaan sen teille!
Moni munkin lisäks varmaan huomas tossa yks päivä ikkunasta katsottaessa ulkona jos jonkin verran lunta. Sellasta ei kuitenkaan täällä oo maassa tällähetkellä vaan ilmat on lämmenny ihan hirveesti ja pärjäsin tänään paljon vähemmällä vaatteilla kun esimerkiksi viime viikolla. Talvi on kuitenkin jo lähestymässä ja mun mielestä talvessa on kivaa niin monet asiat että listaan niitä tähän ihan vaan huvin vuoksi:
♥︎ Tykkään laittaa illalla kynttilät huoneeseen päälle ja lukea kirjaa tai tehdä läksyjä kynttilän valossa. ♥︎ Myös kaapista kaivettujen villatakkien ja paitojen käyttöä odotan aina kesän päätteeks ja on oikeesti kiva olla palelematta kun saa pukea päälle lämpösiä huiveja ja pipoja. ♥︎ Myös näin kylmenevien ilmojen alettua on lämpimiä juomia kiva juoda isoista mukeista viltin alla. Ite ainakin mulla maistuu oikeen hyvin vaikka kahvi näin kylmillä ilmoilla kun muuten en siitä niinkään välitä. ♥︎ Näihin aikoihin myös villa- ja pörrösukat kera lämpimien college pukujen kanssa on ajankohtasia. ♥︎ Takkatulen lämpö ja sauna on myös parhaita asioita millä tavalla syysiltaa voi viettää.
Mitä tykkäsitte tällasesta postauksesta, kun tää vähän eroaa noista mun normaaleista postauksista? Koitan kuitenkin enskerralla tulla teille sen ostospostauksen kanssa kun en edes muistakkaan millon oisin sellaisen viimeks tehnyt.
Aika random kysymys mut mitä kaikkee Eetu on saanu sulta lahjaks joulujen ja synttäreiden yhteydessä?:D jos jotain konkreettista
VastaaPoista